Noihan sitä tulee aina vaadittua lapselta, että mitään ruokaa ei saa sanoa pahaksi, vaan voi kertoa että minä en pidä tästä ruuasta. No minä en pidä näistä ruuankorvikkeista. Nyt minä ymmärrän miksi se suklaa on suosikkimaku! Ei se johdukaan siitä että läskit vetää suklaanhimossaan korviketta, vaan siitä että se on vähiten kauheaa.

Suolaiset "keitot" maistuvat soijaproteiinille, natriumglutamaatille ja esanssille. Nyt sen vasta huomaa, kuinka karmaisevan keinotekoisia ne ovat, kun on viime vuodet syönyt itse ruokansa ilman arominvahvennetta. Aivan ehdoton pohjanoteeraus on thai-keitto, jossa karmea maku on yritetty peittää julmalla maustemäärällä. Ehkä se menee jos pitää thairuuasta (tai sitten sen karmeus verrattuna aitoon asiaan vasta valkeneekin?) mutta tällaisen hillitysti maustettuun lapsille sopivaan suomalaiseen kotiruokaan tottuneelle se kyllä tökkii. Pahasti. Suolaisten keittojen ongelma on myös se, että ne yleensä syödään lämmitettynä ja lusikalla, joka hidastaa niiden kulkua makuhermojen ohi. Paras ratkaisu onkin "nauttia" keitot kuppikeiton tyyliin mukista hörppien. Eikä liian kuumana.

Siedettäviin lukeutuvat kasvis- ja kanakeitot. Kana ehkä hiukkasen parempaa. Niihin voi laittaa jopa jotain kasveja koristeeksi ja syödä, eikä vain kuljettaa mahaan mahdollisimman nopeasti. Kanakeittoa olen virkistänyt myös currytahnalla ja kasviskeittoa yrteillä.

Makeat "pirtelöt" taas maistuvat keinomakeutusaineille ja esansseille. Mansikan ja metsämarjan makueroa en ole vielä löytänyt, samaa äklöä molemmat. Ilmeisesti runsaalla esanssilla ja makeutusaineella on yritetty peittää sitä läpitunkevaa soijaproteiinin makua - aika hyvin onnistuen. En sitten tiedä onko se vain hyvä asia. Suklaan lyömätön etu on se, että maku tulee ainakin osin oikeasta kaakaosta, joten se ei ole niin esanssinen kuin marjaiset maut.

Mutta hirveämpää kammotusta kuin aikanaan Dietta Minin vanilja en ole vielä löytänyt. En tiedä onko sitä enää edes olemassa, mutta sen muistan vielä viime vuosituhannelta...