Kohta kahdeksan viikkoa täynnä. Edessä korkeintaan kaksi viikkoa ja todennäköisesti alan hissukseen ensi viikolla opetella jo syömistä. Tänään napsahti rikki 15 pussikuurilla kadonneen kilon raja. Sehän on piruvie puolitoista ämpärillistä laardia! No, ehkä sitä on poistunut turhia nesteitä ja hiukkasen lihaksiakin, mutta joka tapauksessa 15 000 grammaa materiaa minusta on siirtynyt uusiokäyttöön. Mitä lie atomeja mahtavat olla...

Mustat farkut melkein teinivuosilta tai ainakin lähempää kahtakymmentä kuin kolmeakymmentä ikävuotta mahtuvat jalkaan, mutta kriittinen silmä toteaa ne aika vanhentuneiksi. Viiden vuoden päästä ne ehkä voivat olla jo IN, mutta siihen mennessä ne ovat kyllä saaneet jo luvan kadota aivan liian isoina. Punaiset caprifarkut taas ovat aika räväkät, mutta kai sitä tähän aikaan vuodesta saisi olla jo täyspitkiä housujakin. Kohta alkavat olla sopivia kaikki ne tyylikkäimmät ja parhaimmat vaatteet, kokoa 44-46 on kaapissa monella sadalla eurolla.

Olo on mielettömän hyvä, ihan voittajafiilis. Olen tänään hurjan kaunis ja seksikäs ja älykäs ja perin sitkeä sissi. Kävelin viime viikolla kolmena päivänä, yhteensä tuli mittariin liki 15 km ja lauantaina kävin vielä liikkumassa muutaman tunnin ihan muunlaista humppaa. Tai siis oikeastaan jazztanssia. Ei ole ehkä näin pulskien tätien laji se, ainakaan jos oikeasti hyppii aina kun käsketään. Mutta hervottoman hauskaahan se oli, vaikka palkinnoksi sain kipeäksi joka ikisen lihaksen varpaista päälakeen. Tänään vetreyteltiin taas muutaman kilometrin kävelylenkillä, edessä rullannut kuopus viihdytti itseään vaahteranlehdillä ja lepän kävyillä. Ei yllättäen syönyt niitä, mutta pihlajanmarjoja taisi muutaman syödäkin.

Huomenna tulee täyteen se kahdeksan viikkoa. Keskimääräinen viikkopudotus on taas noussut kahteen kiloon ja vähän päällekin, ilmeisesti parin viikon takainen pöllöily ja synttäriherkuttelu ei ollut ihan huono idea - pisti aineenvaihdunnan taas uusille kierroksille. Nyt sitä on armeliaasti jo unohtanut miten järkyttävän hankalaa ja tuskaista oli palata paastolle, päänsärystä on vielä hento muisto.

Pussimuona tökkii ja pahasti, joka ikinen maku. Toinen toistaan kauheampia. Ananasmössössä on yökköjä kokkareita, suklaa tökkii, mansikka loppui jo. Ja suolaisiakaan en enää edes viitsi lämmittää, jäljellä olevat menevät nenästä kiinni ja kurkusta alas -metodilla. Miten ne voikaan keksiä jotain noin pahaa. Keksisivät edes jonkun semmoisen maustamattoman, niin kuin keksivät nikotiinin makuisen nikotiinipurkan. Semmoinen rehellinen kauhea soijaproteiini voisi olla kivaa vaihtelua noihin esansseihin ja arominvahventeisiin. Eri makuisia xylitolipurukumeja ja sokerittomia pastilleja tulee mässytettyä ainakin jokaisen "aterian" päälle. "Äiti kumpi on sun mielestä pahempaa, syödä noita mössökeittoja vai olisko syödä räkäkeittoa?" No en mene vannomaan... väitän kuitenkin että räkäkeitto olisi pahempaa. Toisaalta jos viisivuotias valittaa ruuasta, voin aina vedota siihen, että ei ole ainakaan yhtä pahaa kuin minulla ja minäkin syön ihan reippaasti.

Iholle tämä ei ole edelleenkään tehnyt kauhean hyvää, finnit kukkii selässä. Ärsyttävää. Miten voi iho olla samaan aikaan kuiva ja puskea finnejä. Muuten kyllä väittävät että säteilen ja hehkun - toivottavasti noissa mömmöissä ei ole mitään radioaktiivisia ainesosia :-P Ei vaiskaan, olo on kyllä ihan loistava, pakkelia jaksaa laittaa naamaan ja tukankin pestä aika usein. Ja lakkasin muuten varpaankynteni! Ooh, mikä saavutus! Ei vain se, että sain aikaan, vaan myös se, että yletin pidättämättä hengitystä ;-)