Neljä kirjainta joihin voit luottaa: VLCD. Tää äiti lopetti syömisen nyt, niin kuin tänään. On taas vaakanumerot sitä luokkaa että pakko on tehdä radikaali ratkaisu. Tai paskat sitä mikään pakko ole, onhan niitä kiloja saatu ihan mässäys lopettamalla pois jo viisi tässä kesän mittaan, mutta kun on kärsimätön ihminen ja tiputettavia kiloja riittäisi vaikka viisikymmentä, niin vähän tekee mieli käyttää oikopolkua. Seuraaviin sopivankokoisiin housuihin on ainakin viisi kiloa matkaa ja edellisen koon housut putoaa jalasta, kun se välikoko hajosi. Onneksi siellä viiden kilon päässä on sitten useammat pöksyt.

Historiaa kun tällä alalla on, ainakin 200 kiloa olen pudottanut melkein kaikilla kuviteltavissa olevilla keinoilla. Kirurgiaan ei ole ollut varaa. Toimivinta on ollut karppaus ja jonkinlainen hyväkarpintapainen olen ollut viimeiset vuodet lukuunottamatta täysin hunningolle mennyttä raskausaikaa, jonka jäljiltä nämä viitisentoista päällimmäistä kiloa minussa ovat. Alimmat ovatkin sitten vuosikertatavaraa, sillä ylipainoinen olen ollut koko ikäni.

Ja miksi minä nyt sitten bloggailen? Maailma on täynnään nysäksi jääneitä laihdutusblogeja, toivotaan että tästä ei tule sellaista... Mutta kunhan kirjaan ylös mitä tapahtuu ja mitä mietin, koska se suurin laihdutustyöhän tapahtuu korvien välissä. Että sori vaan, ei nyt oikeastaan ole tarkoitus saada sataatoista lukijaa, mutta en nyt viitsi estääkään ;-) Saattaahan tästä vaikka olla jollekin jotain iloa. Toivottavasti ainakin minulle, koska mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin muutaman päivän päästä olen kiukkuinen kuin talviunilta herätetty karhu ja haisenkin varmaan yhtä hyvälle, kiitos ketoosin. Ajoin kyllä säärikarvat, joten en toivottavasti näytä ihan sellaiselta.