Ystävämme ketoosi tuli kylään jo nyt. Sehän on se semmoinen aineenvaihduntatila, jossa haistaan pahalle ja rasva palaa ja nälkä katoaa. Tai jotain semmoista... onneksi on Wikipedia, niin minun ei tarvitse selittää. No joka tapauksessa kieli näyttää ja tuntuu siltä kuin kasvaisi sammalta. Ja maistuukin vähän, ehkä vähän vähemmän raikkaalta. Ei riitä että hampaat pesee ja lankailee muutaman kerran päivässä, pitää harjata kielikin.

Paitsi että nälkä ei kyllä ole kadonnut minnekään, vaan nyt se tuli. Bussimatkalla kaupungista kotiin kahden nälkäisen lapsen kanssa oli kyllä vähän vaikeuksia olla nyysimättä niiden hätäeväsrusinoita. Mutta millainen äiti se nyt on joka vie ruuan lasten suusta... paitsi ei ne kyllä koko pussia syöneet. Mutta kotiin selvittiin ja nautittiin kanakeittoa, joka taitaa olla siedettävimmän makuinen noista suolaisista. Thaikeitto on aika mausteinen, mutta ihme liru ja kasviskeitto taas on... no, ei kauhean pahaa omassa sarjassaan. Pottusopat ja merenelävät jätin kauppaan.

Olo on yllättävän normaali, ellei ota huomioon alati vaivaavaa pissahätää (pitää juoda paljon ja nestettä poistuu muutenkin) ja ajoittaista nälkää. Vielä ei päässä viiraa. Odotan kyllä sitä vaihetta, kun pitää alkaa nousta varovasti - verenpaineeni nimittäin laskee todennäköisesti jonkun verran. Kuuluu asiaan ja on varmaan ihan tervetullutta keskivertoylipainoiselle, joka kärsii korkeasta verenpaineesta. Toinen ärsyttävä  fysiologinen muutos, jota odottelen koittavaksi on leposykkeen laskeminen - elimistö kun lopettaa turhan hötkyilyn, kun ei ole ravintoa. Kyseenalainen ennätykseni joskus aiemmin vastaavassa tilassa on 38. Siis sydän lyö 38 kertaa minuutissa. Silloin syke on helppo laskea ilman mittariakin, koska se jyskyttää korvissa. Mistä tulikin mieleen että pitää käydä hakemassa sykemittariin uudet patterit.